
transcript
show notes
Kausi loppuu perinteisesti keskusteluun vaaleista, äänestämisestä, vallasta ja kaikesta niiden ympärillä olevista asioista.
Tällä kertaa isännät Joonas ja Tuomo keskustelevat ikonisimmista vaalikampanjoista, tavoista äänestää sekä vaalikahveista.
Tai sitten he keskustelevat ikonisista päättäjistä, valtijoista, valtaan astumisista sekä sodista.
Voi myös olla, että kumpikaan edellä mainituista asioista ei täysin pidä paikkaansa tai sitten molemmat pitävät ainakin osittain paikkansa.
Joka tapauksessa suurin osa jaksossa mainituista asioista perustuu faktoihin, liittyy ikoineihin ja jopa jollain tapaa vaaleihin.






